Suomen ensimmäinen rotaryklubi perustettiin Helsinkiin 1.12.1926. Viroon Rotary tuotiin 1930. Viron rotaryklubit ovat vuodesta 2000 lähtien kuuluneet Suomen rotaryorganisaatioon. Nykyään rotareita on yli 1,2 miljoonaa järjestön noin 34 000 klubissa yli 200 maassa ja itsehallinto-alueella.

Suomessa on 293 ja Virossa 16 rotaryklubia. Suomen klubeissa on noin 11 100 aktiivi- ja kunniajäsentä. Klubit kutsuvat jäsenikseen paikkakuntiensa hyvämaineisia ammattimiehiä ja -naisia. Säännölliset muiden ammattiryhmien edustajien tapaamiset lisäävät ymmärrystä eri ammateista. Samalla lisääntyvät mahdollisuudet oman yhteiskunnallisen pääoman laajentamiseen.

Järjestönä Rotary on tullut tunnetuksi teoistaan. Erityisesti maailmanlaajuiset nuorisovaihto ja humanitaariset hankkeet ovat muokanneet Rotaryn myönteistä kuvaa. Rotary oli alkuun panevana voimana maailman terveysjärjestön 1985 aloittamassa hankkeessa hävittää polio maailmasta. Tähän hankkeeseen Rotary on kanavoinut yli 1,2 miljardia USD:a sekä runsaasti jäsentensä henkilökohtaista vapaaehtoistyötä. Poliotapausten määrä on vähentynyt 99 % vuodesta 1988 alkaen.

Rotary Internationalin vuonna 1917 perustaman Rotarysäätiön toiminta-ajatuksena on hyvien asioiden edistäminen. Varallisuudeltaan säätiö kuuluu maailman suurimpien joukkoon. Polion vastaiseen työhön sijoitettavien varojen lisäksi Rotarysäätiö rahoittaa opinto- ja humanitaarisiin ohjelmiin osallistuvia.

Otsikkona oleva Rotaryn tunnuslause tiivistyy toiminnassa viiteen palveluväylään: Klubipalvelu, Ammattipalvelu, Yhteiskuntapalvelu, Kansainvälinen palvelu ja Nuorisopalvelu. Vuosien mittaan Suomen rotaryklubien paikkakuntakohtaiset palveluprojektit ovat lisääntyneet. Ne ovat osaltaan muokanneet Rotaryn julkista kuvaa.

Lue lisää ..... <siirry Suomen Rotary -sivuille>